Olin varma, että ajanlaskussa oli tapahtunut perustavaa laatua oleva virhe kun maanantai-aamuna heräsin töihin. Ulkona oli pimeää. PIMEÄÄ!! Eikä.. Kesälomani aikana pimeys oli syrjäyttänyt ne aurinkoiset, ihanat aamut, jolloin lähdin töihin kevyessä kesämekossa ja villatakissa.
Sen verran järkyttynyt olin pimeyden saapumisesta, että töihin mennessä ajoin jopa ohi leipomon, josta oli tarkoitus noukkia tuoreet lomaltapaluupullat työkavereille.
No mitä ei voi muuttaa, siihen lienee sopeuduttava. Tontuntöppöset esiin ja lyhty, kynttilä-ja takkatulikausi starttasi käyntiin keltaisessa talossamme. Hämärtyvät illat, sateenropina ja paljon kynttilöitä. Aika tunnelmallista sekin!
Valoa viikkoon toi myös odotettu paketti Porista. Suloinen pikkuputiikki sisustus-Amalian facebook-sivuilta bongasin juuri sellaisen ihanuuden josta olinkin haaveillut. Tämä ihanuus matkasi meille, uuteen kotiinsa Matkahuollon kautta, ja tulipa vielä ehjänä perille.
Ja ikkunanpoka löysi paikkansa makuuhuoneesta.
Tekstissä olikin kaikki olennainen.
Tänä viikonloppuna talo on täynnä elämää. Pedit pedataan viidelle lapselle.. Omieni lisäksi talossa on kolme lainalasta. Lasten kaverit tulivat meille maalle viikonlopun viettoon, koska se vasta on coolia :)
Ihanaa viikonloppua!
Marika
Minun osaltani
tämän talon tarina alkaa vuosi sitten lokakuussa, jolloin silloisen
kotini ovesta käveli sisään Mies. Mies myi edustamansa tuotteen- ja
samalla itsensä minulle :)
Jotkut kohtaamiset ovat kohtalokkaita... levoton sydämeni oli kuiskinut muutoksentarpeesta jo
pitkään, mutta muutos ja muutto toiselle paikkakunnalle tulivat tämän
miehen myötä. Jätin synnyinkaupunkini, hyvät naapurit, tutuksi käyneet
kadut, korttelit ja rantatiet. Rintamamiestalon läheltä vesistöä, talon,
jota olin sisustanut rakkaudella.
Muutin
naapurikaupunkiin, josta löytyi unelmieni talo, maaseudun rauhasta. Tämä
keltainen puutalo 40-luvulta, jonka yksikään seinä ei ole suorassa,
vaan vähän vinksinvonksin, jonka vanhat lautalattiat narisevat, jonka
ympärillä vain peltoja ja metsää. Rakastuin ensisilmäyksellä tähän
paikkaan, ja tämän vanhan talon sielukkuuteen ja henkeen...
Kun
talvi-iltana rappusilla istuen katselin taivaalle, sydämeni oli
pakahtua tähtien määrästä. Täällä, päättyvän tien päässä, ilman
katuvaloja taivas oli kauniimpi kuin koskaan. Tuhannet kirkkaat tähdet
tuikkivat keltaisen talomme yllä. Tiesin kuuluvani tänne, olin löytänyt
kotiin.
Tervetuloa lukemaan blogiani, tervetuloa meille!
Marika
