Ihan sairasta

Keltaisen talon sisustusuutiset ovat aika äkkiä kerrotut, johtuen vieraista, joita sain.

                                       

                                         

Elo-syyskuussa olimme lomalla helteisessä Prahassa. Loma oli aivan ihana ja tuo kaupunki vei sydämeni. Kun on ikänsä ollut kiinnostunut historiasta, ja joskus miettinyt siitä jopa ammattia itselleen, ei ihme että historiaa täynnä oleva kaupunki sai niin ihastumaan itseensä. Jonkin aikaa loman jälkeen sairastuin kuitenkin todella rankkaan vatsatautiin, joka kesti ja kesti. Tälläisestä pienestä ihmisestä lähti viisi kiloa ja kaikki voimat! Ja kun sairastan, sairastan sitten kunnolla. Jälkitautina sain kaupan päälle niveltulehduksen. Moneen niveleen, neljään yhden sijaan. Kun molemmat nilkat, vasen polvi ja oikea ranne ovat kokonaan poissa pelistä, sitä muuttuu melkolailla invalidiksi. Yhtäkkiä ei olekaan helppoa ajaa autolla (manuaalivaihteet), avata maitotölkkiä tai varsinkaan leikata leipää! No onneksi on näitä ihania läheisiä, jotka kannattelevat kirjaimellisesti kun omat jalat eivät kanna. 

Tähän syksyyn liittyi myös suru-uutisia. Kummitätini kuoli odotetusti, mutta valmiina lähtöön, pitkään sairastettuaan. Toinen suruviesti tuli heti Prahan matkan  jälkeen. Yllättävä sellainen. Ihminen, jonka olen tuntenut vuosikausia poistui tästä elämästä, vain hetken sairastettuaan. Tuntui, että aivan ennen aikojaan. Hän oli myös Facebook-kaverini, ja tämän blogin uskollisimpia lukijoita. Hän, joka ihan aina blogikirjoituksen julkaistuani kommentoi sitä kauniisti ja lämpimästi Facebookissani. Hänen lähtönsä kosketti jotenkin erityisesti, ja sai miettimään taas kerran tämän elämän haurautta. Heikossa kunnossa kotona on aikaa ajatella. Näiden tämän syksyn tapahtumien valossa minulle on kirkastunut se, mitä muutoksia minunkin on elämääni tehtävä. Kun on töissä osittain saattohoidossa, moni asia on kirkastunut jo onneksi vuosia sitten. Mutta ehkäpä nyt pysäytettiin huomaamaan ne muutamat, jotka vielä kaipaavat hiomista. 

                                 

Keltaisessa talossa on ollut sisutuksen suhteen siis verrattain hiljaista johtuen näistä minuun tykästyneistä virusvieraista. Mutta niinä muutamina parempina päivinä ehdin toki jo jotain puuhailla. Ja tietysti ennen tätä sairastelurumbaa. Keittiössä ollut vanha puusohva siirtyi keittiön viereiseen huoneeseen. Huone on ilmeisesti ruokailutilaksi alunperin tarkoitettu. Sohva pääseekin siinä enemmän oikeuksiinsa, ja toi huoneeseen kivan, lämpimän tunnelman. Samassa huoneessa on tulisija, joten sohvalla makoilu tulen loimussa ei ole hassumpaa ollenkaan. 

                                         

                                     

Keittiössä vaihtui harmaa työtaso massiivipuiseen, ja sain keittiöön lisäksi vitriinikaapin vanhoille, kauniille astioille. Seuraavana projektina on päivittää yksi huone alakerrasta makuu/vierashuoneeksi. Kunhan kuntoudun niin, että päääsen omin jaloin, ilman taluttamista tapettikauppaan :) Näen jo silmissäni millainen huoneesta tulee. Tämäkin niitä muutoksia, tosin ei niinkään elämääni liittyvä, mutta hyvin konkreettinen sellainen, joka olisi hyvä tehdä. Tarve tähän ratkaisuun oli ilmeinen, kun en yksinkertaisesti päässyt jalattomana yläkerran makuuhuoneeseen.

                                   

Keittiöön vaihdettiin viime viikolla vuosien jälkeen punaiset verhot. Ehkä tarvitsen nyt punaisen värin elämänvoimaa. Perinteisen sypressin sain kuistille, johon viriteltiin kaamosvalot. Ihania ja piristäviä pikkujuttuja, kun on kotona sairastamassa. Kiitos toteutuksesta näille arkipäivän enkeleille, joita jokaisella olisi hyvä olla elämässään


Tämä kirjoitus on omistettu sinulle Leena. Muistan sinut kilttinä, valoisana ja lämpimänä ihmisenä, joka rakasti ja arvosti elämää. Lennä vapaana ja onnellisena ikuisuuteen, iloon ja rakkauteen. Ja minä muistan sinua, useinkin ja aina kun avaan radion ja Haloo Helsinki laulaa niitä sinulle rakkaita kappaleita

                                     

                                                                Marika

Jos jotain saisin toivoa

Kesäöinä makuuhuoneen ikkunat ovat Keltaisessa talossa auki. Liikenteen äänien puuttuessa aamulla täällä herää linnunlauluun. Lempeä kesätuuli heiluttelee makuuhuoneen verhoja. Kesän ihanuus näkyy ikkunasta, luontoäiti juhla-asussaan, valtava vehreys, ja se lumoava valo. Piha täynnä kukkia.
Kesä on se aika, jolloin minäkään en tarvitse villasukkia, pärjään paljain jaloin. Pihasaunasta tullessa voi palelematta vilvoitella terassilla. Aamukahvit, päiväkahvit, iltakahvit ulkona. Loma ja kiireettömyys. Kesä on täynnä kaikenlaisia onnenaiheita, niitä pieniä varsinkin. Ai että!

Kesän ihanuuteen kuuluu myös se, että molemmat lapseni olivat kotona. Sain esikoisenikin kissoineen kotiin. Tyttäreni muutti vuosi sitten pois kotoa, pääsi Turun taideakatemiaan opiskelemaan elokuvantekoa. Itsenäistyi. Ja niin minäkin ;) Ja niinhän sen toki kuuluu mennäkin, enemmän olisin huolissani jos jäisi kanssani kotinurkkiin pyörimään. Mutta nuo ajat kun tulee kotiin maalle ovat nykyään siis sitäkin arvokkaampia. Pikkuveljensä, lukiolainen, teki puolet kesälomastaan ahkerasti töitä, lomaili sitten loput. Joten hetken olimme kaikki yhdessä lomalla, niinkuin joskus ennen. 

Yhtenä kauniina kesäpäivänä pakkasimme auton takakonttiin ison kasan mattoja, mäntysuopaa ja harjoja. Lähdimme matonpesupaikalle järven läheisyyteen. Mattojen pesu tuollaisena päivänä ja noissa olosuhteissa ei tuntunut työltäkään. Lähinnä teki onnelliseksi. Puhtaat, mäntysuovan tuoksuiset matot odottavat syksyä, kesällä Keltaisen talon puulattiat ovat ilman mattoja. Olohuonetta ja lasikuistia lukuunottamatta. Olohuoneeseen vaihdoinkin väriä, punakuvioisen maton, johon niin ihastuin. 

Sisustamaan olen ehtinyt vain sadepäivinä, viileämpinä päivinä ja helleöinä. Ihana ja avulias kollegani on joutunut kaikenlaisiin paikkoihin ja seikkailuihin, kun on lähtenyt hakemaan vanhoja huonekaluja kanssani milloin mistäkin. Keittiössä höyläpenkki väistyi vanhan patakaapin tieltä. Ja lasikuistille sain kauan haaveilemani vanhan peilipiirongin. Olen ollut niin onnettaren suosikki noiden ostosteni kanssa, saanut ne edullisesti ja itse sitten kunnostanut (lue: hionut hitosti 😂 ) ne mieleisekseni. 

Vaan kesä se menee niin nopeaan, kuin siivillä - juuri tänään lukiolainen on palannut loman jälkeen takaisin kouluun. Valoisat kesäyöt ovat vaihtuneet elokuun pimeisiin, mutta lämpimiin öihin. Kynttilät olen tietenkin jo ottanut esille, iltaisin ne palavat hämmärän laskeutuessa. Linnunlaulu on vaihtunut kukon sisäisen kellon jäämiseen kesään: kiekuu pilkkopimeässä kello kaksi yöllä...Kyllä kesä se on ihmisen parasta aikaa. Ainakin minulle. Ja jos jotain saisin toivoa, toivoisin että ihana kesä ja sen lämpö kestäisivät yhtä kauan kuin pitkä talvi.

  Lämpimiä loppukesän päiviä!

                                                                       Marika

On pimeys ohi

On pimeys ohi,taas kuljetaan valoon päin, kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin laulaa Tommi Läntinen autoni radiossa ja tiedän niin hyvin mistä Tommi laulaa. Valoon päin, ihana neiti kevät on vihdoin tullut. Kaikki tämä on tuttua, luonnon mahtava herääminen mutta kuitenkin niin uutta ja ihmeellistä joka kevät. Tuo kevään voima ja energia. Siinä on jotain selittämätöntä, jotain suurempaa. 

Keltaisessa talossa pidettiin keväiset linnunpönttösulkeiset jokin aikaa sitten ja nyt pihapiirissä on yli kymmenen pesäpaikkaa pikkulinnuille. Lintujen kevätkonsertti on täällä huumaava, kun joka puolella ympärillä on metsää. Heti ensimmäisestä valonkajastuksesta jo pimenneeseen iltaan nuo laulavat. Koko pienen sydämensä kyllyydestä! Eilen illalla istuin rappusilla ja vain kuuntelin. Miten mielettömän moninainen laulujen kirjo. Juuri silloin lensi lempilintuni joutsenet isona parvena Keltaisen talon yli, iloisesti töötöttäen. Ihmettelin luonnon kauneutta ja tunsin syvää onnellisuuden tunnetta. 

Kanat, kissat ja lampaat iloitsevat niinikään lämmön ja valon lisääntymisestä. Pimeys on ohi, kanat viihtyvät jo ulkotarhassa, kissat viilettävät ulkona yötä myöten taas. Lampaiden oli syksyllä tarkoitus lähteä talviylläpitoon paikkaan, josta ne ostin. Sairastuminen sielläpäässä muutti kuitenkin suunnitelmat ja ne jäivät tänne myös talveksi. Ja hyvin pärjäsimme. Minä, tuore lampuri ja tuo tiivis ja villava kolmikko. Kevättä rinnassa on niilläkin, kirmailevat iltaisin aitauksessa takajalkojaan yhteen lyöden. Ehkäpä juuri tuon lintukuoron laulun innoittamana. 

Talossa lasikuistia olen laittanut kesäkuosiin, ja huonekaluja jouduin muutenkin siirtelemään yhden uuden hankinnan myötä. Rakkauteni vanhoihin huonekaluihin ja tavaroihin on pysyvää, joten luonnollisesti lähes kaikki huonekalut täällä ovat vanhoja. Poikkeuksen tekevät ainoastaan sängyt ja sohva. 
Mutta lehdessä näin kuitenkin kauniin uuden rottinkituolin. Tykästyin heti. Näin sen mielessäni sopivan hyvin tänne. Sille oli selkeästi tilaus, se oli juuri ostohetkellä alennuksessakin! Tuolille löytyi helposti paikka, muut huonekalut siis siirtyivät. Poikani kauhistukseksi ;) Taas siirrettiin huonekaluja :)
Pari vuotta sitten hankkimani vanha pärekoriarkku sopikin vallan kauniisti tuon uuden tuolin viereen. Ja tuolista tulikin suosittu. Siinä on aina kissa, jos sattuvat sisällä olemaan. Joskus kuitenkin minäkin, ja koska tuoli on ikkunan edessä, siitä näkee kevään, siitä näkee Tommin laulaman valon. 

 

                                                        Valoa ja kevään ihmeitä sinunkin viikkoosi!
                                                                 
                                                                        Marika

Elämän lähtöselvityksessä

"Ai sinäkin olet lähtöselvityksen tyttöjä" sanoi kerran eräs hurtilla huumorintajulla varustettu mies. Hän sairasti parantumatonta syöpää ja oli saattohoidossa. Elämää jäljellä enää vähän. Ihan hetken kommenttiansa ihmettelin mutta sitten tajusin mitä hän tarkoitti, ja voihan sen juuri noinkin ilmaista. Tosin minun työnantajani ei ole Finnair vaan palliatiivinen kotisairaala. Hoidan siis myös lähimmäisiämme joiden kohdalla parantavista hoidoista on luovuttu, saattohoidossa olevia, jotka haluavat kuolla omaan kotiinsa. Eli tavallaan ollaan Elämän lähtöselvityksessä, niinkuin tuo mies asiaa kuvaili. Tehtäväni on tehdä viimeisestä matkasta helpompaa. Työ on toisaalta antoisaa, mutta joskus myös henkisesti astetta rankempaa. Varsinkin kun lähtijänä on vaikka pienten lasten äiti tai isä. Elämästä irtipäästäminen ei silloin ole helppoa, jos koskaan. Se haastaa myös hoitajan, kipupumpun toiminnan, riittävän ja oikeanlaisen lääkitsemisen oppii kyllä, mutta se läsnäolo silloin kun ei ole edes sanoja. 

Tuollaiseen työhön täytyy ammentaa voimaa jostain, ja minulle se on osaltaan Keltainen talo ja kaikki se mitä tähän liittyy. Ihmiset, moninainen eläinlaumani, luonto joka puolella,tämä vanha siirtokarjalaisten tila. Kun taajamamerkki jää taakse eteen levittäytyy metsää ja peltoa niin siinä kohtaa yleensä jäävät myös työasiat mielestä. Kun auton ajaa pihaan meillä koiran sijaan ensimmäisenä tulijaa tervehtii musta lammas. Koirakin tosin tervehtii mutta vasta sisällä. Tämän paikan ilmapiiri, energia, mikä se kellekin on, tuntuu aina yhtä lempeältä ja voimaannuttavalta. Ja ikuisena esteetikkona ammennan tietenkin voimaa myös kaikenlaisesta kauneudesta. 

Niinpä uuden vuoden alussa käsittelyyn joutui makuuhuone. Tuttavani oli tehnyt mahtavia löytöjä poistotapeteista. Niitä tavoitellen lähdin kauppaan minäkin. Mielessäni näin tietynlaisen tapetin. Kun kävelin sisään kauppaan oli juuri se kaipaamani tapetti laitettu esille. Vaan eipä ollut poistotapetti tuo kaunokainen, sen sijaan kohdistettava Borås. Eikä lähellekään poistohintainen. Mitä tekee esteetikko joka ei ole ennen itse laittanut kohdistettavaa tapettia? No ostaa tuon Boråsin ja luottaa itseensä että sen saa seinälle ja kuviot kohdalleen. Niinpä tänä päivänä nukun uudessa makuuhuoneessani yläkerrassa. Seinällä Borås. Perheen nuoriso-osaston kanssa laitettu. Ja olen kiitollinen. 

Työhön voimaa saa myös mahtavasta työyhteisöstä. Miten voikin niin paljon loistotyyppejä kerääntyä samaan työpaikkaan? Meillä töissä nauretaan paljon. Välillä on pakko, huumorikin auttaa jaksamaan. Välillä touhumme on lähinnä naurettavaa. Osa lähihoitajista tietää jo että kun 
sairaanhoitajien toimistosta kuuluu käkätys käytävälle asti ei sinne kannata mennä. Ovat taas ihan vallattomalla tuulella ( terveisiä Iirikselle:) ). Nuo ihanat tyypit muistivat minua marraskuussa kun täytin vuosia. Minulle täydellisenä yllätyksenä. Tietokoneeni taustakuvaksi oli salaa vaihdettu ah, ihana McDreamy. Sain selviytymiskorin jossa oli rakastamaani suklaata kaikissa muodoissa, jopa voiteena ,tuikkukynttilöinä, huulirasvana ja jalkakylpynäkin. Portviiniä. Kollegan yötämyöten juuri minulle huovuttamat villatöppöset. Ja lahjakortti Millan putiikkiin, tämän esteetikon lempikauppaan. Miten huomaavaista ja ylenpalttista! Olin niin liikuttunut. 

Pian tieni vei siis Millan putiikkiin ja nyt keittiössä on työkavereilta mm. RM rottinkinen aterinlokerikko. Kaunis. Samalla vaihtui keittiön pöydän ääreen tavernan tuolit. Yhden uuden hinnalla sain neljä uudenveroista, vähänkäytetttyä. Sopivat paremmin vanhan puusohvan ja höyläpenkin kaveriksi. Ja tuo työkavereiden aterinlokerikko muistuttaa ihanasti yhdestä tärkeästä asiasta elämässä. Ystävät tekevät tästä matkasta, jota myös elämäksi kutsutaan niin paljon kevyemmän taivaltaa. 

Hyvää ensiviikon ystävänpäivää jo toivotellen 
Marika