Siro on tullut kotiin

Siitä on jo kuusi vuotta kun löysin tieni Keltaiseen taloon. Heti alusta asti ajattelin että tällaiseen taloon kuuluisi puuhella. Talossa on kolme uunia ja keittiössä joskus ollutkin jonkinlainen tulisija. Edelliset asukkaat olivat kuitenkin siitä luopuneet. Tuota puuhellaa jaksoin monta vuotta kaipailla, etsiä sopivaa mutta elämässäni olevat miehet puhuivat minulle järkeä. Oli se sitten sukulaismies tai joku parisuhdemies niin kaikki olivat yhtä mieltä; ilmalämpöpumppu se olla pitää! Hyvä ratkaisu, toisi lämpöä ja säästäsisi sähkölaskuissa. No siihen taivuinkin. Tuli ilmalämpöpumppu ja oli sitä kaikkea mitä nuo miehet sanoivat. Vaan se haave puuhellasta ei haihtunut. Ei millään. Siitä pehmeästä lämmöstä ja puiden ritinästä, se kuitenkin jäi kytemään sydämeeni. 

Aika ajoin huvikseni katselin myynnissä olevia puuhelloja. Halusin vielä tietynlaisen, pienen ja tietysti kauniin. Högforsin Siro Maja oli toiveideni mukainen. No niitä kyllä oli myynnissä, joko kaukana tai kalliita kuntoonsa nähden. Yhtenä iltana katselin erästä myynnissä olevaa; täysin kunnostettu ja maksoi pitkälti yli yli tonnin. Voi kamala, miksi kaikki mistä haaveilen maksaa aina yli tonnin... Muistan harmitelleeni sitä koska juuri sellaisen niin halusin, ja toivoneeni että löytyisipä tuollainen halvempi jostain läheltä, Miten seuraavana aamuna ihan ilman syytä ajattelin vilkaista torista puuhellat. Ja voi ihme- sinne oli juuri laitettu myyntiin samanlainen puuhella josta illalla haaveilin. Hyväkuntoinen, tarpeettomana, lähellä ja hintaa en meinannut uskoa! Se oli vain kymmenesosa tuosta kunnostetun hinnasta. Siinä kohtaa oli ihan sama mitä kukaan mies olisi sanonut, laitoin samantien viestin puuhellan myyjälle ja ilmoitin vaan ostavani hellan jos se vielä on kaupan. 

Ja niin haaveilemani Högfors Siro Maja matkasi Keltaiseen taloon. Kuusi vuotta minun jälkeeni tuo kaunokainen löysi myös tiensä tänne. Onnellisten loppujen tarinoissa on yleensä joku hyvä ihminen  tai sankari ja niin tässäkin. Siskoni mies näytteli sen roolin. Ihmemies, jonka olen tuntenut 40 vuotta ja en muista asiaa mitä hän ei olisi osannut tehdä. 

            

Ja tekemistähän riitti. Keittiön hormin aukko oli muurattu umpeen, eikä ollut tietoa missä kohtaa se sijaitsi. Hormi oli niin vahvaa tekoa, että siihen piti hakea konevuokraamosta vähän järeämmät aseet. "Normiporalla" ei hormiin aukkoa saanut. Hormi löytyi kolmannella iskuvasaran puhkaisulla. Sitten katolle tutkimaan mikä hormeista oli vapaana ja mihin muut tulisijat menevät. Puuhellan alle piti valaa betonia, ja kun on neljä kissaa yksi heistä jätti tassunjäljet vasta valettuun betoniin. Niitä ei toiveestani tasoitettu pois, saivat jäädä siihen, onhan minulla tassunjäljet sydämessänikin.  

Minun Sironi hormiliitäntä oli takana tai vaihtoehtoisesti vasemmalla sivulla. Siskonmies halusi sen oikealle, että puuhellan saisi "nätisti paikalleen", joten hänpä muutti sen oikealle, Noin vain. Siinä meni Siron sisuskalut uusiksi, tuli perusteellinen kunnostus ja tulipesien laastit uusiksi. Turhaan puhkaistut kohdat keittiön hormista piti paikata ja laittaa uudet laatat. Saumata. Laatoitettu seinä piti maalata... Voi tuota työn määrää, onneksi sisareni oli myös mukana ja apuna. Ja niin tuli se päivä kun hella oli valmis ja paikallaan.

  

Se on niin täydellisen ihana. On jo testattu ja se toimii juuri niinkuin pitääkin. Antaa keittiöön pehmeän lämmön ja ihanan ritinän puiden palaessa. Tässä kohtaa voisin itkeä onnesta. Ja tietenkin pillitinkin kun ensi kertaa tulet saatiin hellaan. Onnenkyyneleet kuuden vuoden haaveen toteutumista sekä tästä parivaljakosta- siskostani ja ihmemiehestä, joka palautti puuhellan Keltaisen talon keittiöön. Ilman häntä Universumin minulle lähettämä puuhella olisi jäänyt vain työtasoksi ja koristeeksi. Sensijaan tänään paistoin Sirollani ensimmäisen omien kanojen munakkaan ja seuraavana vuorossa odottaa ihka oikeat pannukahvit. Love this!

                                                         

                                                       

                                                                                Marika

Voi elämän kevät

Istun aamulla terassin rappusilla, taivas on niin sininen ja korkea, aurinko paistaa. Koko Keltaisen talon pihatienoon täyttää valtava lintujen laulu ja omenapuut ovat pukeutuneena kauneimpaan kukkaloistoonsa. Kaikki on ihanan heleän vihreää. Luonto on kauneimmillaan ja niin läsnä, harmoniassa ja tasapainossa. Kukko huomaa minut ja kiekaisee aamutervehdyksensä. Tässä hetkessä kaikki on hyvin, ja koko kevään uutiset täyttänyt korona on vain kaukainen asia.

Minun reitinvalintani osui kuusi vuotta sitten tänne maalle, kuitenkin ihan lähelle kaupungin palveluita, enkä voisi olla onnellisempi tuosta silloin tehdystä ratkaisusta. Se, että olen elänyt jo monta vuotta omannäköistä ja vähän erilaista elämää on osoittautunut varsinkin tänä poikkeuskeväänä ihanaksi voimavaraksi. 

Korona on muuttanut monen elämää ja tuonut murhetta, työttömyyttä ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Toki tämä kriisi on monelle ollut myös tienhaara, päätös muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan. Minua korona on koskettanut luonnollisesti eniten työn kautta. Työtä on ollut lähinnä liikaa ja sen kuormittavuus lisääntynyt. Ja kun tekee työtä myös palliatiivisessa kotisairaalassa, täytyy tosissaan yrittää pysyä koronan ulottumattomissa. Jos ihmisen viimeinen toive on saada olla kotona loppuun saakka, on paha paikka viedä virus mukanaan ja saattaa lähtijä eristykseen sairaalaan.

Mutta kaikki se työn ulkopuolella, se on muuttunut vain vähän. Koronaa tulee jokaisesta mediasta jonka avaat, minulle siitä on tullut jo ikäänkuin yliannostus ja olen tietoisesti päättänyt keskittyä työn ulkopuolella muihin asioihin. Niihin hyviin, positiivisiin ja iloa tuottaviin juttuihin. Ystävien ja läheisten näkemistä ja tapaamista olen kyllä kaivannut. Ja halaamista! Mutta ennen koronaakin olen viihtynyt hyvin kotona, Ja täällä maalla isossa talossa, eläinystävien kanssa ei aika ole käynyt pitkäksi. Päinvastoin, täällä on ehditty tehdä jos vaikka mitä muutoksia ja remonttia.

      

Heinolassa on viehättävä vintagekauppa Kymenviiri, jonka fb sivuilta huomasin 1800-luvun lopun kaapin. Tunnistin sen heti omakseni vaikka pankkitilini oli luultavasti toista mieltä :) Mutta kun joku on tarkoitettu, se löytää myös keinot ja tiensä. Niinpä monen ihmeellisen yhteensattuman jälkeen tuo kaappi päätyi keittiööni, juuri siihen missä sen sieluni silmin näinkin.  

Tässä ajassa on muutenkin kohdallani ollut erikoista johdatusta. Tietty henkisyys kulkee minussa vahvasti verenperintönä, Tässä keskellä koronahässäkkää todella monia toiveitani on toteutunut. Sen mitä tarvitsen saan jostain uskomattomalla erikoisalennuksella tai jopa ilmaiseksi. Kohtaan juuri oikeita ihmisiä, oikeaan aikaan. Ei ihme, että kaiken tämän keskellä olen tuntenut olevani oikea Universumin suosikkityttö.

Koronakotoilun aikana viime syksyn sairasteluissa kesken jäänyt vessaremonttikin valmistui. Lasikuistille vaihdettiin uusi ulko-ovi ja kuistin tekstiilit vaihtuivat kesän kepeisiin sävyihin. Kuistille haaveilin juuttimattoa, jota tuntui olevan vaikeaa löytää, mutta sellaisia olikin eräässä myymälässä johon muissa asioissa poikkesin. Yksi kappale. Ja alennuksessa tietty. Myynnissä ollutta, jonottamaani vanhaa rautasänkyä ei edelliset varaajat päässeetkään koronarajoitusten takia hakemaan, ja sekin päätyi minulle kunnostettavaksi. Ja on nyt valmiina vierashuoneessa.  

Vanhaa Singeriä etsin edelleenkin vaiheessa olevaan ruokapöytäprojektiin. Lasikuistille tulee joskus ruokapöytä, jonka jalkoina ovat Singerin jalat. Vähän ennalta-arvattavaa jo, mutta Singer löytyi ihan läheltä, kannettiinpa minulle kotiin saakka. Mutta tällä Singerillä olikin niin viehättävä  historia, ja muutenkin se oli toimiva ja kaunis yksilö, etten raaskinutkaan sitä purkaa, vaan sai paikan eteisestä. Ja jäin odottamaan seuraavia Singerin jalkoja.

Kaikkein paras asia oli kuitenkin se, että viheliäisen viruksen takia sain rakkaan opiskelijani peräti kahdeksi kuukaudeksi kotiin! Harjoittelut YLE:llä sekä opinnot keskeytyivät ja tytär tuli kissoineen tänne maalle. Kun lapsi on jo muuttanut pois kotoa, tällaista tilaisuutta tuskin enää koskaan tulee. Kaikki oli hetken niinkuin ennen. Ihanasti! Ja olen niin kiitollinen tuosta extra-ajasta. Vaikka korona jyllää ja on saanut maailman sekaisin Keltaisessa talossa on siis ollut monella tapaa kuitenkin oikea elämän kevät.

                                                            Iloa, voimia ja terveyttä kesäpäiviisi!

                                                                              Marika