Siro on tullut kotiin

Siitä on jo kuusi vuotta kun löysin tieni Keltaiseen taloon. Heti alusta asti ajattelin että tällaiseen taloon kuuluisi puuhella. Talossa on kolme uunia ja keittiössä joskus ollutkin jonkinlainen tulisija. Edelliset asukkaat olivat kuitenkin siitä luopuneet. Tuota puuhellaa jaksoin monta vuotta kaipailla, etsiä sopivaa mutta elämässäni olevat miehet puhuivat minulle järkeä. Oli se sitten sukulaismies tai joku parisuhdemies niin kaikki olivat yhtä mieltä; ilmalämpöpumppu se olla pitää! Hyvä ratkaisu, toisi lämpöä ja säästäsisi sähkölaskuissa. No siihen taivuinkin. Tuli ilmalämpöpumppu ja oli sitä kaikkea mitä nuo miehet sanoivat. Vaan se haave puuhellasta ei haihtunut. Ei millään. Siitä pehmeästä lämmöstä ja puiden ritinästä, se kuitenkin jäi kytemään sydämeeni. 

Aika ajoin huvikseni katselin myynnissä olevia puuhelloja. Halusin vielä tietynlaisen, pienen ja tietysti kauniin. Högforsin Siro Maja oli toiveideni mukainen. No niitä kyllä oli myynnissä, joko kaukana tai kalliita kuntoonsa nähden. Yhtenä iltana katselin erästä myynnissä olevaa; täysin kunnostettu ja maksoi pitkälti yli yli tonnin. Voi kamala, miksi kaikki mistä haaveilen maksaa aina yli tonnin... Muistan harmitelleeni sitä koska juuri sellaisen niin halusin, ja toivoneeni että löytyisipä tuollainen halvempi jostain läheltä, Miten seuraavana aamuna ihan ilman syytä ajattelin vilkaista torista puuhellat. Ja voi ihme- sinne oli juuri laitettu myyntiin samanlainen puuhella josta illalla haaveilin. Hyväkuntoinen, tarpeettomana, lähellä ja hintaa en meinannut uskoa! Se oli vain kymmenesosa tuosta kunnostetun hinnasta. Siinä kohtaa oli ihan sama mitä kukaan mies olisi sanonut, laitoin samantien viestin puuhellan myyjälle ja ilmoitin vaan ostavani hellan jos se vielä on kaupan. 

Ja niin haaveilemani Högfors Siro Maja matkasi Keltaiseen taloon. Kuusi vuotta minun jälkeeni tuo kaunokainen löysi myös tiensä tänne. Onnellisten loppujen tarinoissa on yleensä joku hyvä ihminen  tai sankari ja niin tässäkin. Siskoni mies näytteli sen roolin. Ihmemies, jonka olen tuntenut 40 vuotta ja en muista asiaa mitä hän ei olisi osannut tehdä. 

            

Ja tekemistähän riitti. Keittiön hormin aukko oli muurattu umpeen, eikä ollut tietoa missä kohtaa se sijaitsi. Hormi oli niin vahvaa tekoa, että siihen piti hakea konevuokraamosta vähän järeämmät aseet. "Normiporalla" ei hormiin aukkoa saanut. Hormi löytyi kolmannella iskuvasaran puhkaisulla. Sitten katolle tutkimaan mikä hormeista oli vapaana ja mihin muut tulisijat menevät. Puuhellan alle piti valaa betonia, ja kun on neljä kissaa yksi heistä jätti tassunjäljet vasta valettuun betoniin. Niitä ei toiveestani tasoitettu pois, saivat jäädä siihen, onhan minulla tassunjäljet sydämessänikin.  

Minun Sironi hormiliitäntä oli takana tai vaihtoehtoisesti vasemmalla sivulla. Siskonmies halusi sen oikealle, että puuhellan saisi "nätisti paikalleen", joten hänpä muutti sen oikealle, Noin vain. Siinä meni Siron sisuskalut uusiksi, tuli perusteellinen kunnostus ja tulipesien laastit uusiksi. Turhaan puhkaistut kohdat keittiön hormista piti paikata ja laittaa uudet laatat. Saumata. Laatoitettu seinä piti maalata... Voi tuota työn määrää, onneksi sisareni oli myös mukana ja apuna. Ja niin tuli se päivä kun hella oli valmis ja paikallaan.

  

Se on niin täydellisen ihana. On jo testattu ja se toimii juuri niinkuin pitääkin. Antaa keittiöön pehmeän lämmön ja ihanan ritinän puiden palaessa. Tässä kohtaa voisin itkeä onnesta. Ja tietenkin pillitinkin kun ensi kertaa tulet saatiin hellaan. Onnenkyyneleet kuuden vuoden haaveen toteutumista sekä tästä parivaljakosta- siskostani ja ihmemiehestä, joka palautti puuhellan Keltaisen talon keittiöön. Ilman häntä Universumin minulle lähettämä puuhella olisi jäänyt vain työtasoksi ja koristeeksi. Sensijaan tänään paistoin Sirollani ensimmäisen omien kanojen munakkaan ja seuraavana vuorossa odottaa ihka oikeat pannukahvit. Love this!

                                                         

                                                       

                                                                                Marika

Voi elämän kevät

Istun aamulla terassin rappusilla, taivas on niin sininen ja korkea, aurinko paistaa. Koko Keltaisen talon pihatienoon täyttää valtava lintujen laulu ja omenapuut ovat pukeutuneena kauneimpaan kukkaloistoonsa. Kaikki on ihanan heleän vihreää. Luonto on kauneimmillaan ja niin läsnä, harmoniassa ja tasapainossa. Kukko huomaa minut ja kiekaisee aamutervehdyksensä. Tässä hetkessä kaikki on hyvin, ja koko kevään uutiset täyttänyt korona on vain kaukainen asia.

Minun reitinvalintani osui kuusi vuotta sitten tänne maalle, kuitenkin ihan lähelle kaupungin palveluita, enkä voisi olla onnellisempi tuosta silloin tehdystä ratkaisusta. Se, että olen elänyt jo monta vuotta omannäköistä ja vähän erilaista elämää on osoittautunut varsinkin tänä poikkeuskeväänä ihanaksi voimavaraksi. 

Korona on muuttanut monen elämää ja tuonut murhetta, työttömyyttä ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Toki tämä kriisi on monelle ollut myös tienhaara, päätös muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan. Minua korona on koskettanut luonnollisesti eniten työn kautta. Työtä on ollut lähinnä liikaa ja sen kuormittavuus lisääntynyt. Ja kun tekee työtä myös palliatiivisessa kotisairaalassa, täytyy tosissaan yrittää pysyä koronan ulottumattomissa. Jos ihmisen viimeinen toive on saada olla kotona loppuun saakka, on paha paikka viedä virus mukanaan ja saattaa lähtijä eristykseen sairaalaan.

Mutta kaikki se työn ulkopuolella, se on muuttunut vain vähän. Koronaa tulee jokaisesta mediasta jonka avaat, minulle siitä on tullut jo ikäänkuin yliannostus ja olen tietoisesti päättänyt keskittyä työn ulkopuolella muihin asioihin. Niihin hyviin, positiivisiin ja iloa tuottaviin juttuihin. Ystävien ja läheisten näkemistä ja tapaamista olen kyllä kaivannut. Ja halaamista! Mutta ennen koronaakin olen viihtynyt hyvin kotona, Ja täällä maalla isossa talossa, eläinystävien kanssa ei aika ole käynyt pitkäksi. Päinvastoin, täällä on ehditty tehdä jos vaikka mitä muutoksia ja remonttia.

      

Heinolassa on viehättävä vintagekauppa Kymenviiri, jonka fb sivuilta huomasin 1800-luvun lopun kaapin. Tunnistin sen heti omakseni vaikka pankkitilini oli luultavasti toista mieltä :) Mutta kun joku on tarkoitettu, se löytää myös keinot ja tiensä. Niinpä monen ihmeellisen yhteensattuman jälkeen tuo kaappi päätyi keittiööni, juuri siihen missä sen sieluni silmin näinkin.  

Tässä ajassa on muutenkin kohdallani ollut erikoista johdatusta. Tietty henkisyys kulkee minussa vahvasti verenperintönä, Tässä keskellä koronahässäkkää todella monia toiveitani on toteutunut. Sen mitä tarvitsen saan jostain uskomattomalla erikoisalennuksella tai jopa ilmaiseksi. Kohtaan juuri oikeita ihmisiä, oikeaan aikaan. Ei ihme, että kaiken tämän keskellä olen tuntenut olevani oikea Universumin suosikkityttö.

Koronakotoilun aikana viime syksyn sairasteluissa kesken jäänyt vessaremonttikin valmistui. Lasikuistille vaihdettiin uusi ulko-ovi ja kuistin tekstiilit vaihtuivat kesän kepeisiin sävyihin. Kuistille haaveilin juuttimattoa, jota tuntui olevan vaikeaa löytää, mutta sellaisia olikin eräässä myymälässä johon muissa asioissa poikkesin. Yksi kappale. Ja alennuksessa tietty. Myynnissä ollutta, jonottamaani vanhaa rautasänkyä ei edelliset varaajat päässeetkään koronarajoitusten takia hakemaan, ja sekin päätyi minulle kunnostettavaksi. Ja on nyt valmiina vierashuoneessa.  

Vanhaa Singeriä etsin edelleenkin vaiheessa olevaan ruokapöytäprojektiin. Lasikuistille tulee joskus ruokapöytä, jonka jalkoina ovat Singerin jalat. Vähän ennalta-arvattavaa jo, mutta Singer löytyi ihan läheltä, kannettiinpa minulle kotiin saakka. Mutta tällä Singerillä olikin niin viehättävä  historia, ja muutenkin se oli toimiva ja kaunis yksilö, etten raaskinutkaan sitä purkaa, vaan sai paikan eteisestä. Ja jäin odottamaan seuraavia Singerin jalkoja.

Kaikkein paras asia oli kuitenkin se, että viheliäisen viruksen takia sain rakkaan opiskelijani peräti kahdeksi kuukaudeksi kotiin! Harjoittelut YLE:llä sekä opinnot keskeytyivät ja tytär tuli kissoineen tänne maalle. Kun lapsi on jo muuttanut pois kotoa, tällaista tilaisuutta tuskin enää koskaan tulee. Kaikki oli hetken niinkuin ennen. Ihanasti! Ja olen niin kiitollinen tuosta extra-ajasta. Vaikka korona jyllää ja on saanut maailman sekaisin Keltaisessa talossa on siis ollut monella tapaa kuitenkin oikea elämän kevät.

                                                            Iloa, voimia ja terveyttä kesäpäiviisi!

                                                                              Marika

Ihan sairasta

Keltaisen talon sisustusuutiset ovat aika äkkiä kerrotut, johtuen vieraista, joita sain.

                                       

                                         

Elo-syyskuussa olimme lomalla helteisessä Prahassa. Loma oli aivan ihana ja tuo kaupunki vei sydämeni. Kun on ikänsä ollut kiinnostunut historiasta, ja joskus miettinyt siitä jopa ammattia itselleen, ei ihme että historiaa täynnä oleva kaupunki sai niin ihastumaan itseensä. Jonkin aikaa loman jälkeen sairastuin kuitenkin todella rankkaan vatsatautiin, joka kesti ja kesti. Tälläisestä pienestä ihmisestä lähti viisi kiloa ja kaikki voimat! Ja kun sairastan, sairastan sitten kunnolla. Jälkitautina sain kaupan päälle niveltulehduksen. Moneen niveleen, neljään yhden sijaan. Kun molemmat nilkat, vasen polvi ja oikea ranne ovat kokonaan poissa pelistä, sitä muuttuu melkolailla invalidiksi. Yhtäkkiä ei olekaan helppoa ajaa autolla (manuaalivaihteet), avata maitotölkkiä tai varsinkaan leikata leipää! No onneksi on näitä ihania läheisiä, jotka kannattelevat kirjaimellisesti kun omat jalat eivät kanna. 

Tähän syksyyn liittyi myös suru-uutisia. Kummitätini kuoli odotetusti, mutta valmiina lähtöön, pitkään sairastettuaan. Toinen suruviesti tuli heti Prahan matkan  jälkeen. Yllättävä sellainen. Ihminen, jonka olen tuntenut vuosikausia poistui tästä elämästä, vain hetken sairastettuaan. Tuntui, että aivan ennen aikojaan. Hän oli myös Facebook-kaverini, ja tämän blogin uskollisimpia lukijoita. Hän, joka ihan aina blogikirjoituksen julkaistuani kommentoi sitä kauniisti ja lämpimästi Facebookissani. Hänen lähtönsä kosketti jotenkin erityisesti, ja sai miettimään taas kerran tämän elämän haurautta. Heikossa kunnossa kotona on aikaa ajatella. Näiden tämän syksyn tapahtumien valossa minulle on kirkastunut se, mitä muutoksia minunkin on elämääni tehtävä. Kun on töissä osittain saattohoidossa, moni asia on kirkastunut jo onneksi vuosia sitten. Mutta ehkäpä nyt pysäytettiin huomaamaan ne muutamat, jotka vielä kaipaavat hiomista. 

                                 

Keltaisessa talossa on ollut sisutuksen suhteen siis verrattain hiljaista johtuen näistä minuun tykästyneistä virusvieraista. Mutta niinä muutamina parempina päivinä ehdin toki jo jotain puuhailla. Ja tietysti ennen tätä sairastelurumbaa. Keittiössä ollut vanha puusohva siirtyi keittiön viereiseen huoneeseen. Huone on ilmeisesti ruokailutilaksi alunperin tarkoitettu. Sohva pääseekin siinä enemmän oikeuksiinsa, ja toi huoneeseen kivan, lämpimän tunnelman. Samassa huoneessa on tulisija, joten sohvalla makoilu tulen loimussa ei ole hassumpaa ollenkaan. 

                                         

                                     

Keittiössä vaihtui harmaa työtaso massiivipuiseen, ja sain keittiöön lisäksi vitriinikaapin vanhoille, kauniille astioille. Seuraavana projektina on päivittää yksi huone alakerrasta makuu/vierashuoneeksi. Kunhan kuntoudun niin, että päääsen omin jaloin, ilman taluttamista tapettikauppaan :) Näen jo silmissäni millainen huoneesta tulee. Tämäkin niitä muutoksia, tosin ei niinkään elämääni liittyvä, mutta hyvin konkreettinen sellainen, joka olisi hyvä tehdä. Tarve tähän ratkaisuun oli ilmeinen, kun en yksinkertaisesti päässyt jalattomana yläkerran makuuhuoneeseen.

                                   

Keittiöön vaihdettiin viime viikolla vuosien jälkeen punaiset verhot. Ehkä tarvitsen nyt punaisen värin elämänvoimaa. Perinteisen sypressin sain kuistille, johon viriteltiin kaamosvalot. Ihania ja piristäviä pikkujuttuja, kun on kotona sairastamassa. Kiitos toteutuksesta näille arkipäivän enkeleille, joita jokaisella olisi hyvä olla elämässään


Tämä kirjoitus on omistettu sinulle Leena. Muistan sinut kilttinä, valoisana ja lämpimänä ihmisenä, joka rakasti ja arvosti elämää. Lennä vapaana ja onnellisena ikuisuuteen, iloon ja rakkauteen. Ja minä muistan sinua, useinkin ja aina kun avaan radion ja Haloo Helsinki laulaa niitä sinulle rakkaita kappaleita

                                     

                                                                Marika

Jos jotain saisin toivoa

Kesäöinä makuuhuoneen ikkunat ovat Keltaisessa talossa auki. Liikenteen äänien puuttuessa aamulla täällä herää linnunlauluun. Lempeä kesätuuli heiluttelee makuuhuoneen verhoja. Kesän ihanuus näkyy ikkunasta, luontoäiti juhla-asussaan, valtava vehreys, ja se lumoava valo. Piha täynnä kukkia.
Kesä on se aika, jolloin minäkään en tarvitse villasukkia, pärjään paljain jaloin. Pihasaunasta tullessa voi palelematta vilvoitella terassilla. Aamukahvit, päiväkahvit, iltakahvit ulkona. Loma ja kiireettömyys. Kesä on täynnä kaikenlaisia onnenaiheita, niitä pieniä varsinkin. Ai että!

Kesän ihanuuteen kuuluu myös se, että molemmat lapseni olivat kotona. Sain esikoisenikin kissoineen kotiin. Tyttäreni muutti vuosi sitten pois kotoa, pääsi Turun taideakatemiaan opiskelemaan elokuvantekoa. Itsenäistyi. Ja niin minäkin ;) Ja niinhän sen toki kuuluu mennäkin, enemmän olisin huolissani jos jäisi kanssani kotinurkkiin pyörimään. Mutta nuo ajat kun tulee kotiin maalle ovat nykyään siis sitäkin arvokkaampia. Pikkuveljensä, lukiolainen, teki puolet kesälomastaan ahkerasti töitä, lomaili sitten loput. Joten hetken olimme kaikki yhdessä lomalla, niinkuin joskus ennen. 

Yhtenä kauniina kesäpäivänä pakkasimme auton takakonttiin ison kasan mattoja, mäntysuopaa ja harjoja. Lähdimme matonpesupaikalle järven läheisyyteen. Mattojen pesu tuollaisena päivänä ja noissa olosuhteissa ei tuntunut työltäkään. Lähinnä teki onnelliseksi. Puhtaat, mäntysuovan tuoksuiset matot odottavat syksyä, kesällä Keltaisen talon puulattiat ovat ilman mattoja. Olohuonetta ja lasikuistia lukuunottamatta. Olohuoneeseen vaihdoinkin väriä, punakuvioisen maton, johon niin ihastuin. 

Sisustamaan olen ehtinyt vain sadepäivinä, viileämpinä päivinä ja helleöinä. Ihana ja avulias kollegani on joutunut kaikenlaisiin paikkoihin ja seikkailuihin, kun on lähtenyt hakemaan vanhoja huonekaluja kanssani milloin mistäkin. Keittiössä höyläpenkki väistyi vanhan patakaapin tieltä. Ja lasikuistille sain kauan haaveilemani vanhan peilipiirongin. Olen ollut niin onnettaren suosikki noiden ostosteni kanssa, saanut ne edullisesti ja itse sitten kunnostanut (lue: hionut hitosti 😂 ) ne mieleisekseni. 

Vaan kesä se menee niin nopeaan, kuin siivillä - juuri tänään lukiolainen on palannut loman jälkeen takaisin kouluun. Valoisat kesäyöt ovat vaihtuneet elokuun pimeisiin, mutta lämpimiin öihin. Kynttilät olen tietenkin jo ottanut esille, iltaisin ne palavat hämmärän laskeutuessa. Linnunlaulu on vaihtunut kukon sisäisen kellon jäämiseen kesään: kiekuu pilkkopimeässä kello kaksi yöllä...Kyllä kesä se on ihmisen parasta aikaa. Ainakin minulle. Ja jos jotain saisin toivoa, toivoisin että ihana kesä ja sen lämpö kestäisivät yhtä kauan kuin pitkä talvi.

  Lämpimiä loppukesän päiviä!

                                                                       Marika

On pimeys ohi

On pimeys ohi,taas kuljetaan valoon päin, kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin laulaa Tommi Läntinen autoni radiossa ja tiedän niin hyvin mistä Tommi laulaa. Valoon päin, ihana neiti kevät on vihdoin tullut. Kaikki tämä on tuttua, luonnon mahtava herääminen mutta kuitenkin niin uutta ja ihmeellistä joka kevät. Tuo kevään voima ja energia. Siinä on jotain selittämätöntä, jotain suurempaa. 

Keltaisessa talossa pidettiin keväiset linnunpönttösulkeiset jokin aikaa sitten ja nyt pihapiirissä on yli kymmenen pesäpaikkaa pikkulinnuille. Lintujen kevätkonsertti on täällä huumaava, kun joka puolella ympärillä on metsää. Heti ensimmäisestä valonkajastuksesta jo pimenneeseen iltaan nuo laulavat. Koko pienen sydämensä kyllyydestä! Eilen illalla istuin rappusilla ja vain kuuntelin. Miten mielettömän moninainen laulujen kirjo. Juuri silloin lensi lempilintuni joutsenet isona parvena Keltaisen talon yli, iloisesti töötöttäen. Ihmettelin luonnon kauneutta ja tunsin syvää onnellisuuden tunnetta. 

Kanat, kissat ja lampaat iloitsevat niinikään lämmön ja valon lisääntymisestä. Pimeys on ohi, kanat viihtyvät jo ulkotarhassa, kissat viilettävät ulkona yötä myöten taas. Lampaiden oli syksyllä tarkoitus lähteä talviylläpitoon paikkaan, josta ne ostin. Sairastuminen sielläpäässä muutti kuitenkin suunnitelmat ja ne jäivät tänne myös talveksi. Ja hyvin pärjäsimme. Minä, tuore lampuri ja tuo tiivis ja villava kolmikko. Kevättä rinnassa on niilläkin, kirmailevat iltaisin aitauksessa takajalkojaan yhteen lyöden. Ehkäpä juuri tuon lintukuoron laulun innoittamana. 

Talossa lasikuistia olen laittanut kesäkuosiin, ja huonekaluja jouduin muutenkin siirtelemään yhden uuden hankinnan myötä. Rakkauteni vanhoihin huonekaluihin ja tavaroihin on pysyvää, joten luonnollisesti lähes kaikki huonekalut täällä ovat vanhoja. Poikkeuksen tekevät ainoastaan sängyt ja sohva. 
Mutta lehdessä näin kuitenkin kauniin uuden rottinkituolin. Tykästyin heti. Näin sen mielessäni sopivan hyvin tänne. Sille oli selkeästi tilaus, se oli juuri ostohetkellä alennuksessakin! Tuolille löytyi helposti paikka, muut huonekalut siis siirtyivät. Poikani kauhistukseksi ;) Taas siirrettiin huonekaluja :)
Pari vuotta sitten hankkimani vanha pärekoriarkku sopikin vallan kauniisti tuon uuden tuolin viereen. Ja tuolista tulikin suosittu. Siinä on aina kissa, jos sattuvat sisällä olemaan. Joskus kuitenkin minäkin, ja koska tuoli on ikkunan edessä, siitä näkee kevään, siitä näkee Tommin laulaman valon. 

 

                                                        Valoa ja kevään ihmeitä sinunkin viikkoosi!
                                                                 
                                                                        Marika

Elämän lähtöselvityksessä

"Ai sinäkin olet lähtöselvityksen tyttöjä" sanoi kerran eräs hurtilla huumorintajulla varustettu mies. Hän sairasti parantumatonta syöpää ja oli saattohoidossa. Elämää jäljellä enää vähän. Ihan hetken kommenttiansa ihmettelin mutta sitten tajusin mitä hän tarkoitti, ja voihan sen juuri noinkin ilmaista. Tosin minun työnantajani ei ole Finnair vaan palliatiivinen kotisairaala. Hoidan siis myös lähimmäisiämme joiden kohdalla parantavista hoidoista on luovuttu, saattohoidossa olevia, jotka haluavat kuolla omaan kotiinsa. Eli tavallaan ollaan Elämän lähtöselvityksessä, niinkuin tuo mies asiaa kuvaili. Tehtäväni on tehdä viimeisestä matkasta helpompaa. Työ on toisaalta antoisaa, mutta joskus myös henkisesti astetta rankempaa. Varsinkin kun lähtijänä on vaikka pienten lasten äiti tai isä. Elämästä irtipäästäminen ei silloin ole helppoa, jos koskaan. Se haastaa myös hoitajan, kipupumpun toiminnan, riittävän ja oikeanlaisen lääkitsemisen oppii kyllä, mutta se läsnäolo silloin kun ei ole edes sanoja. 

Tuollaiseen työhön täytyy ammentaa voimaa jostain, ja minulle se on osaltaan Keltainen talo ja kaikki se mitä tähän liittyy. Ihmiset, moninainen eläinlaumani, luonto joka puolella,tämä vanha siirtokarjalaisten tila. Kun taajamamerkki jää taakse eteen levittäytyy metsää ja peltoa niin siinä kohtaa yleensä jäävät myös työasiat mielestä. Kun auton ajaa pihaan meillä koiran sijaan ensimmäisenä tulijaa tervehtii musta lammas. Koirakin tosin tervehtii mutta vasta sisällä. Tämän paikan ilmapiiri, energia, mikä se kellekin on, tuntuu aina yhtä lempeältä ja voimaannuttavalta. Ja ikuisena esteetikkona ammennan tietenkin voimaa myös kaikenlaisesta kauneudesta. 

Niinpä uuden vuoden alussa käsittelyyn joutui makuuhuone. Tuttavani oli tehnyt mahtavia löytöjä poistotapeteista. Niitä tavoitellen lähdin kauppaan minäkin. Mielessäni näin tietynlaisen tapetin. Kun kävelin sisään kauppaan oli juuri se kaipaamani tapetti laitettu esille. Vaan eipä ollut poistotapetti tuo kaunokainen, sen sijaan kohdistettava Borås. Eikä lähellekään poistohintainen. Mitä tekee esteetikko joka ei ole ennen itse laittanut kohdistettavaa tapettia? No ostaa tuon Boråsin ja luottaa itseensä että sen saa seinälle ja kuviot kohdalleen. Niinpä tänä päivänä nukun uudessa makuuhuoneessani yläkerrassa. Seinällä Borås. Perheen nuoriso-osaston kanssa laitettu. Ja olen kiitollinen. 

Työhön voimaa saa myös mahtavasta työyhteisöstä. Miten voikin niin paljon loistotyyppejä kerääntyä samaan työpaikkaan? Meillä töissä nauretaan paljon. Välillä on pakko, huumorikin auttaa jaksamaan. Välillä touhumme on lähinnä naurettavaa. Osa lähihoitajista tietää jo että kun 
sairaanhoitajien toimistosta kuuluu käkätys käytävälle asti ei sinne kannata mennä. Ovat taas ihan vallattomalla tuulella ( terveisiä Iirikselle:) ). Nuo ihanat tyypit muistivat minua marraskuussa kun täytin vuosia. Minulle täydellisenä yllätyksenä. Tietokoneeni taustakuvaksi oli salaa vaihdettu ah, ihana McDreamy. Sain selviytymiskorin jossa oli rakastamaani suklaata kaikissa muodoissa, jopa voiteena ,tuikkukynttilöinä, huulirasvana ja jalkakylpynäkin. Portviiniä. Kollegan yötämyöten juuri minulle huovuttamat villatöppöset. Ja lahjakortti Millan putiikkiin, tämän esteetikon lempikauppaan. Miten huomaavaista ja ylenpalttista! Olin niin liikuttunut. 

Pian tieni vei siis Millan putiikkiin ja nyt keittiössä on työkavereilta mm. RM rottinkinen aterinlokerikko. Kaunis. Samalla vaihtui keittiön pöydän ääreen tavernan tuolit. Yhden uuden hinnalla sain neljä uudenveroista, vähänkäytetttyä. Sopivat paremmin vanhan puusohvan ja höyläpenkin kaveriksi. Ja tuo työkavereiden aterinlokerikko muistuttaa ihanasti yhdestä tärkeästä asiasta elämässä. Ystävät tekevät tästä matkasta, jota myös elämäksi kutsutaan niin paljon kevyemmän taivaltaa. 

Hyvää ensiviikon ystävänpäivää jo toivotellen 
Marika