Siitä on jo kuusi vuotta kun löysin tieni Keltaiseen taloon. Heti alusta asti ajattelin että tällaiseen taloon kuuluisi puuhella. Talossa on kolme uunia ja keittiössä joskus ollutkin jonkinlainen tulisija. Edelliset asukkaat olivat kuitenkin siitä luopuneet. Tuota puuhellaa jaksoin monta vuotta kaipailla, etsiä sopivaa mutta elämässäni olevat miehet puhuivat minulle järkeä. Oli se sitten sukulaismies tai joku parisuhdemies niin kaikki olivat yhtä mieltä; ilmalämpöpumppu se olla pitää! Hyvä ratkaisu, toisi lämpöä ja säästäsisi sähkölaskuissa. No siihen taivuinkin. Tuli ilmalämpöpumppu ja oli sitä kaikkea mitä nuo miehet sanoivat. Vaan se haave puuhellasta ei haihtunut. Ei millään. Siitä pehmeästä lämmöstä ja puiden ritinästä, se kuitenkin jäi kytemään sydämeeni.
Aika ajoin huvikseni katselin myynnissä olevia puuhelloja. Halusin vielä tietynlaisen, pienen ja tietysti kauniin. Högforsin Siro Maja oli toiveideni mukainen. No niitä kyllä oli myynnissä, joko kaukana tai kalliita kuntoonsa nähden. Yhtenä iltana katselin erästä myynnissä olevaa; täysin kunnostettu ja maksoi pitkälti yli yli tonnin. Voi kamala, miksi kaikki mistä haaveilen maksaa aina yli tonnin... Muistan harmitelleeni sitä koska juuri sellaisen niin halusin, ja toivoneeni että löytyisipä tuollainen halvempi jostain läheltä, Miten seuraavana aamuna ihan ilman syytä ajattelin vilkaista torista puuhellat. Ja voi ihme- sinne oli juuri laitettu myyntiin samanlainen puuhella josta illalla haaveilin. Hyväkuntoinen, tarpeettomana, lähellä ja hintaa en meinannut uskoa! Se oli vain kymmenesosa tuosta kunnostetun hinnasta. Siinä kohtaa oli ihan sama mitä kukaan mies olisi sanonut, laitoin samantien viestin puuhellan myyjälle ja ilmoitin vaan ostavani hellan jos se vielä on kaupan.
Ja niin haaveilemani Högfors Siro Maja matkasi Keltaiseen taloon. Kuusi vuotta minun jälkeeni tuo kaunokainen löysi myös tiensä tänne. Onnellisten loppujen tarinoissa on yleensä joku hyvä ihminen tai sankari ja niin tässäkin. Siskoni mies näytteli sen roolin. Ihmemies, jonka olen tuntenut 40 vuotta ja en muista asiaa mitä hän ei olisi osannut tehdä.
Ja tekemistähän riitti. Keittiön hormin aukko oli muurattu umpeen, eikä ollut tietoa missä kohtaa se sijaitsi. Hormi oli niin vahvaa tekoa, että siihen piti hakea konevuokraamosta vähän järeämmät aseet. "Normiporalla" ei hormiin aukkoa saanut. Hormi löytyi kolmannella iskuvasaran puhkaisulla. Sitten katolle tutkimaan mikä hormeista oli vapaana ja mihin muut tulisijat menevät. Puuhellan alle piti valaa betonia, ja kun on neljä kissaa yksi heistä jätti tassunjäljet vasta valettuun betoniin. Niitä ei toiveestani tasoitettu pois, saivat jäädä siihen, onhan minulla tassunjäljet sydämessänikin.
Minun Sironi hormiliitäntä oli takana tai vaihtoehtoisesti vasemmalla sivulla. Siskonmies halusi sen oikealle, että puuhellan saisi "nätisti paikalleen", joten hänpä muutti sen oikealle, Noin vain. Siinä meni Siron sisuskalut uusiksi, tuli perusteellinen kunnostus ja tulipesien laastit uusiksi. Turhaan puhkaistut kohdat keittiön hormista piti paikata ja laittaa uudet laatat. Saumata. Laatoitettu seinä piti maalata... Voi tuota työn määrää, onneksi sisareni oli myös mukana ja apuna. Ja niin tuli se päivä kun hella oli valmis ja paikallaan.
Se on niin täydellisen ihana. On jo testattu ja se toimii juuri niinkuin pitääkin. Antaa keittiöön pehmeän lämmön ja ihanan ritinän puiden palaessa. Tässä kohtaa voisin itkeä onnesta. Ja tietenkin pillitinkin kun ensi kertaa tulet saatiin hellaan. Onnenkyyneleet kuuden vuoden haaveen toteutumista sekä tästä parivaljakosta- siskostani ja ihmemiehestä, joka palautti puuhellan Keltaisen talon keittiöön. Ilman häntä Universumin minulle lähettämä puuhella olisi jäänyt vain työtasoksi ja koristeeksi. Sensijaan tänään paistoin Sirollani ensimmäisen omien kanojen munakkaan ja seuraavana vuorossa odottaa ihka oikeat pannukahvit. Love this!
Marika
