Keltaisen talon sisustusuutiset ovat aika äkkiä kerrotut, johtuen vieraista, joita sain.
Elo-syyskuussa olimme lomalla helteisessä Prahassa. Loma oli aivan ihana ja tuo kaupunki vei sydämeni. Kun on ikänsä ollut kiinnostunut historiasta, ja joskus miettinyt siitä jopa ammattia itselleen, ei ihme että historiaa täynnä oleva kaupunki sai niin ihastumaan itseensä. Jonkin aikaa loman jälkeen sairastuin kuitenkin todella rankkaan vatsatautiin, joka kesti ja kesti. Tälläisestä pienestä ihmisestä lähti viisi kiloa ja kaikki voimat! Ja kun sairastan, sairastan sitten kunnolla. Jälkitautina sain kaupan päälle niveltulehduksen. Moneen niveleen, neljään yhden sijaan. Kun molemmat nilkat, vasen polvi ja oikea ranne ovat kokonaan poissa pelistä, sitä muuttuu melkolailla invalidiksi. Yhtäkkiä ei olekaan helppoa ajaa autolla (manuaalivaihteet), avata maitotölkkiä tai varsinkaan leikata leipää! No onneksi on näitä ihania läheisiä, jotka kannattelevat kirjaimellisesti kun omat jalat eivät kanna.
Tähän syksyyn liittyi myös suru-uutisia. Kummitätini kuoli odotetusti, mutta valmiina lähtöön, pitkään sairastettuaan. Toinen suruviesti tuli heti Prahan matkan jälkeen. Yllättävä sellainen. Ihminen, jonka olen tuntenut vuosikausia poistui tästä elämästä, vain hetken sairastettuaan. Tuntui, että aivan ennen aikojaan. Hän oli myös Facebook-kaverini, ja tämän blogin uskollisimpia lukijoita. Hän, joka ihan aina blogikirjoituksen julkaistuani kommentoi sitä kauniisti ja lämpimästi Facebookissani. Hänen lähtönsä kosketti jotenkin erityisesti, ja sai miettimään taas kerran tämän elämän haurautta. Heikossa kunnossa kotona on aikaa ajatella. Näiden tämän syksyn tapahtumien valossa minulle on kirkastunut se, mitä muutoksia minunkin on elämääni tehtävä. Kun on töissä osittain saattohoidossa, moni asia on kirkastunut jo onneksi vuosia sitten. Mutta ehkäpä nyt pysäytettiin huomaamaan ne muutamat, jotka vielä kaipaavat hiomista.
Keltaisessa talossa on ollut sisutuksen suhteen siis verrattain hiljaista johtuen näistä minuun tykästyneistä virusvieraista. Mutta niinä muutamina parempina päivinä ehdin toki jo jotain puuhailla. Ja tietysti ennen tätä sairastelurumbaa. Keittiössä ollut vanha puusohva siirtyi keittiön viereiseen huoneeseen. Huone on ilmeisesti ruokailutilaksi alunperin tarkoitettu. Sohva pääseekin siinä enemmän oikeuksiinsa, ja toi huoneeseen kivan, lämpimän tunnelman. Samassa huoneessa on tulisija, joten sohvalla makoilu tulen loimussa ei ole hassumpaa ollenkaan.
Keittiössä vaihtui harmaa työtaso massiivipuiseen, ja sain keittiöön lisäksi vitriinikaapin vanhoille, kauniille astioille. Seuraavana projektina on päivittää yksi huone alakerrasta makuu/vierashuoneeksi. Kunhan kuntoudun niin, että päääsen omin jaloin, ilman taluttamista tapettikauppaan :) Näen jo silmissäni millainen huoneesta tulee. Tämäkin niitä muutoksia, tosin ei niinkään elämääni liittyvä, mutta hyvin konkreettinen sellainen, joka olisi hyvä tehdä. Tarve tähän ratkaisuun oli ilmeinen, kun en yksinkertaisesti päässyt jalattomana yläkerran makuuhuoneeseen.
Keittiöön vaihdettiin viime viikolla vuosien jälkeen punaiset verhot. Ehkä tarvitsen nyt punaisen värin elämänvoimaa. Perinteisen sypressin sain kuistille, johon viriteltiin kaamosvalot. Ihania ja piristäviä pikkujuttuja, kun on kotona sairastamassa. Kiitos toteutuksesta näille arkipäivän enkeleille, joita jokaisella olisi hyvä olla elämässään
Tämä kirjoitus on omistettu sinulle Leena. Muistan sinut kilttinä, valoisana ja lämpimänä ihmisenä, joka rakasti ja arvosti elämää. Lennä vapaana ja onnellisena ikuisuuteen, iloon ja rakkauteen. Ja minä muistan sinua, useinkin ja aina kun avaan radion ja Haloo Helsinki laulaa niitä sinulle rakkaita kappaleita
Marika
Tähän syksyyn liittyi myös suru-uutisia. Kummitätini kuoli odotetusti, mutta valmiina lähtöön, pitkään sairastettuaan. Toinen suruviesti tuli heti Prahan matkan jälkeen. Yllättävä sellainen. Ihminen, jonka olen tuntenut vuosikausia poistui tästä elämästä, vain hetken sairastettuaan. Tuntui, että aivan ennen aikojaan. Hän oli myös Facebook-kaverini, ja tämän blogin uskollisimpia lukijoita. Hän, joka ihan aina blogikirjoituksen julkaistuani kommentoi sitä kauniisti ja lämpimästi Facebookissani. Hänen lähtönsä kosketti jotenkin erityisesti, ja sai miettimään taas kerran tämän elämän haurautta. Heikossa kunnossa kotona on aikaa ajatella. Näiden tämän syksyn tapahtumien valossa minulle on kirkastunut se, mitä muutoksia minunkin on elämääni tehtävä. Kun on töissä osittain saattohoidossa, moni asia on kirkastunut jo onneksi vuosia sitten. Mutta ehkäpä nyt pysäytettiin huomaamaan ne muutamat, jotka vielä kaipaavat hiomista.
Keltaisessa talossa on ollut sisutuksen suhteen siis verrattain hiljaista johtuen näistä minuun tykästyneistä virusvieraista. Mutta niinä muutamina parempina päivinä ehdin toki jo jotain puuhailla. Ja tietysti ennen tätä sairastelurumbaa. Keittiössä ollut vanha puusohva siirtyi keittiön viereiseen huoneeseen. Huone on ilmeisesti ruokailutilaksi alunperin tarkoitettu. Sohva pääseekin siinä enemmän oikeuksiinsa, ja toi huoneeseen kivan, lämpimän tunnelman. Samassa huoneessa on tulisija, joten sohvalla makoilu tulen loimussa ei ole hassumpaa ollenkaan.
Keittiössä vaihtui harmaa työtaso massiivipuiseen, ja sain keittiöön lisäksi vitriinikaapin vanhoille, kauniille astioille. Seuraavana projektina on päivittää yksi huone alakerrasta makuu/vierashuoneeksi. Kunhan kuntoudun niin, että päääsen omin jaloin, ilman taluttamista tapettikauppaan :) Näen jo silmissäni millainen huoneesta tulee. Tämäkin niitä muutoksia, tosin ei niinkään elämääni liittyvä, mutta hyvin konkreettinen sellainen, joka olisi hyvä tehdä. Tarve tähän ratkaisuun oli ilmeinen, kun en yksinkertaisesti päässyt jalattomana yläkerran makuuhuoneeseen.
Keittiöön vaihdettiin viime viikolla vuosien jälkeen punaiset verhot. Ehkä tarvitsen nyt punaisen värin elämänvoimaa. Perinteisen sypressin sain kuistille, johon viriteltiin kaamosvalot. Ihania ja piristäviä pikkujuttuja, kun on kotona sairastamassa. Kiitos toteutuksesta näille arkipäivän enkeleille, joita jokaisella olisi hyvä olla elämässään
Tämä kirjoitus on omistettu sinulle Leena. Muistan sinut kilttinä, valoisana ja lämpimänä ihmisenä, joka rakasti ja arvosti elämää. Lennä vapaana ja onnellisena ikuisuuteen, iloon ja rakkauteen. Ja minä muistan sinua, useinkin ja aina kun avaan radion ja Haloo Helsinki laulaa niitä sinulle rakkaita kappaleita
Marika
