Toukokuussa miehen työkavereilla riittää lisää ihmeteltävää, sillä meille tulee perheenlisäystä.
Eläinsellaisia kylläkin. Keltaisen talon pihamaalla on ollut joskus kanoja, ja kesäkanala on edelleen paikallaan, tosin parhaat päivänsä nähneenä. Vielä, sillä kunnostustyöt on jo aloitettu ja toukokuun lopulla kanalaa asuttaa kuusi ruskeaa kanaa. Saavat sitten miehen työkaverit luomumunia Keltaisen talon kanalasta.
Kanala odottaa kunnostusta |
Tuokokuun tulokkaisiin kuuluu niinikään maatiaskissan pentu. Tällaiseen taloon kai kuuluukin kissa. Toivottavasti tästä sinisilmästä tulee hyvä hiirikissa. Vielä emme ole tavanneet, vain kuvan saaneet kisustamme.
Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua myös Sinulle!
Marika